tiistai 1. tammikuuta 2013

Joulu 2012, osa 1

 
Tänä jouluna tein suurimman osan lahjoista itse, kuten aikaisempinakin vuosina...viime vuodesta oppineena (?!) en kuitenkaan mennyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle (paljoakaan) joten pysyttelin ompelukoneen ja saumurin ääressä nikkaroinnin sijaan...mutta kyllähän mää silti sain hyvät univelat itselleni järkättyä kun nämäkään ei ihan itsestään valmistunut. Lahjojen suunnittelussa painopisteenä oli kierrätys.


Tässä vain murto-osa paketeista - postituskiireistä johtuen ei ehtinyt kaikkea edes kuvata!


Kuten aikaisemmin syksyllä jo suunnittelin, kauratyynyt olivat tämän joulun "hitti". Tein niitä yhteensä seitsemän, kankaat mm. edesmenneitten isovanhempieni kotoa (muistelin nähneeni kuosin parikymmentä vuotta sitten mamman ja pappan makuuhuoneen ikkunoissa, korjatkaa jos olen väärässä?), siipan vanhoista verhoista, vanhasta lakanasta jne.



Näitä kengänpohjallisia piti tekemäni oikein urakalla mutta ne osoittautuivatkin haasteellisemmiksi kuin ohje antoi ymmärtää: pohjalliset on helppo leikellä jos on mallipohjallinen jonka kanssa pohjallista saksii. Paperikaavan kanssa homma oli vähän ankeaa. Ostin siis syksyllä kirpparilta pari villapaitaa (arvatkaa muuten miten monta "villapaitaa" kävin läpi - myyjän hintalapussa kun lukee villapaita ja pesulappu osoittaa että villaa on tyyliin 20% langoista....murrr...) ja huovutin ne koneessa. Sitten vaan leikkelin. Nämä olis voinut pykäpistoin huolitella reunoista mutta kun en ollut koosta täysin 100-varma niin tein varuiksi vähän reilummat, pystyy sitten halutessaan leikkaamaan pienemmiksi. Saajat kävivät vierailulla välipäivinä ja kiittelivät lämpimiksi! :)



Tässä vielä rommiluumut jotka vein aatonaattona serkkusen taloon...nimikoin tuotteen ihan itse sen kummemmin osaamatta ranskaa (tai mitähän kieltä tuo eniten muistuttaisikaan) ;) Koemaistelin joulun aikaan pariin otteeseen luumuja kotosalla vaniljajätskin kera ja kuten (välipäivänä herkkua maistanut) ystäväni totesi, hyvää on jos sattuu tykkäämään rommin mausta...


Tässäpä siis otos tämän vuotisista lahjoista - osa kaksi ilmestyy heti kun saan aikaiseksi!





keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Gluteeniton karppijuustokakku


Oma rakas ukko täytti vuosia <3 



"Resepti":
- sinihomejuusto
- valkohomejuusto
- chilituorejuusto
- pippurituorejuusto
- valkosipulituorejuusto
- ruohosipulituorejuusto
- parmankinkku(ruusut)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Ikinuorelle korut

Olin etuoikeutetusti kutsuttu tämän vuoden parhaisiin bileisiin lauantaina ja pitihän juhlakalulle kielloista huolimatta JOTAIN viedä...

Ostin syksyllä kirpparilta 50 sentillä lasten punamustakukallisen essun, josta jo nähdessäni päätin tehdä tyttärelle mekon. Mekko on edelleen vähän vaiheessa, mutta ylimääräiset nyörit olen siitä jo leikannut pois...Muistin nämä nyörit pohtiessani juhlakalulle sopivaa lahjaa ja keksin, että kangas on mitä mainioin koruiksi.

Joten tässä todella nopeasti kuvattuna (korut olivat valmiit jo pari tuntia ennen lähtöä) korusetti - ensimmäinen nappi epäonnistui vähän eli olin turhan nuuka kankaan kanssa mutta tein siitä kuitenkin itselleni sormuksen...näin ollen ystävälläni ja minulla on samis-sormukset ;) Aina kun sormuksen laitan sormeeni muistan miten ihan(i)a ystäv(i)ä mulla onkaan. 

Onnea Kati <3



torstai 6. joulukuuta 2012

Pikkujouluhame


Eilen vietettiin mahtavat pikkujoulut harrastajateatteriporukan kanssa! Tapojeni mukaisesti ja tyylilleni uskollisena EN nukkunut edellisenä yönä pitkiä kauneusunia vaan sen sijaan keksin keskellä yötä miten saisin muokattua tylsästä mustasta perushameesta vähän mielenkiintoisemman...alunperinhän ostin tämän (polyesteri&villa)hameen muistaakseni 7 eurolla alennuksesta ja juurikin sen takia että olisi sitten sellainen ihan perus musta hame - vaan käyttämättähän tuo on jäänyt.

Kiinnitin siis vanhan pitsiliinan hameeseen (ajoissa, sain homman valmiiksi jo reilu kaksi tuntia ennen pikkujoulujen alkamista ;) ) ja nyt hame on enemmän mun näköinen - ja saahan tuon pitsin hameesta irti jos joskus muuttuu mieli! 

Kaunista ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! 



lauantai 24. marraskuuta 2012

24.11.12: päivä jolloin ylitin itseni


Mää oon niitä tyyppejä, jotka ei oo koskaan oikeen osannu käsitöitä. Koulussa olin kässässä huono enkä oikein saanut mielestäni kovin hyvää opastustakaan. Olen kerran elämässäni tehnyt villasukat yläasteella, ja muistaakseni silloinkaan en tehnyt niitä alusta loppuun vaan äitini teki kantapäät...liittyyköhän sanonta "kantapään kautta" jotenkin villasukkien tekoon?! Jokatapauksessa, kutominen/neulominen (uskontokunnasta riippuen) ei ole koskaan ollut mun pala kakkua. 

Tänä syksynä ajauduin ilokseni seuraan, jossa innoitettiin neulomaan sukat sivareille - ja koin, että nyt jos koskaan olisi aika kokeilla onko se, että en kertakaikkiaan osaa neuloa sukkia todellinen tarinani vai onko se vain itselleni uskottelema tarina. Ilokseni huomasin olleeni kaikki nämä vuodet väärässä! Ystävieni henkisellä (ja fyysisellä) tuella sain siis nämä ensimmäiset koskaan ihan itse tekemäni sukat valmiiksi - kiitos teille kaikille ihanille <3 Nämä olivat pienet sukat ihmiskunnalle mutta valtavat sukat mulle ;) 
Toivottavasti sukat lämmittää mukavasti sivaria, joka nämä vastaanottaa. 

Hmm. Minkähän värisestä langasta seuraavaks tekis, olis jo toinenkin haaste vetämässä...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Luumukukko


Meidän pihalla on kaksi luumupuuta. Lähes joka 
vuosi nämä turjakkeet tuottaa niin paljon satoa että satokauden lopulla tuntuu kuin niitä tulisi jo korvista ulos...
Tänä vuonna päätin kuitenkin iloita sadosta ja yksi tapa iloita oli tehdä luumuista (Chrisiltä & Eevalta saadun ohjeen mukaan) "American Pie". Mutta kun asutaan Savossa niin päätinkin että täähän on luumukukko! Samalla vähän tuunasin ohjetta "kukkomaisemmaksi":

5 dl jauhoja (itse käytin 2dl ruisjauhoja, 1 dl ohrajauhoja ja 1 dl spelttijauhoja, 1dl vehnäjauhoja)
1 tl suola
0,5 dl inkkarisokeria
200g voita
4-5 rkl kylmää vettä

luumuja
hillosokeria

Pehmenneeseen voihin sekoitetaan kuivat aineet ja kylmä vesi. Taikinasta tulee pohja ja kuori (kuoren onnistuin kuin ihmeen kaupalla kaulitsemaan ohuen ohueksi leivinpaperin päällä) normaalia piirakkavuokaan pienempään vuokaan - kuvassa näkyvä vuoka on pahvinen versio.

Luumut puolitetaan, poistetaan kivet ja ladotaan pohjalle - luumujen päälle reippaasti hillosokeria (luumut on todella happamia kypsyessään). Hillosokerikerroksen päälle kuori. Uuniin n. 200 asteeseen kunnes näyttää kypsältä

Taikina sopii pohjaksi myös kekseihin - reseptin antaja kertoi tehneensä lapsena usein juuri niin, lisätään vaan mausteita maun mukaan (esim. kanelia). Ja kukon sisällehän passaa laittaa mitä mieleen juolahtaa, nythän on jo (suomalaisten luumujen) sesonkiaika ohi. 

Nam!

ps. luumukukko on taivaallisen hyvää vaniljajätskin / kastikkeen kanssa :)

 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Nappituliainen!

Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa kylässä vanhan ystäväni luona (hänen "uudessa" kodissaan siis) ja halusin tietysti viedä hänelle jotain pientä tuliasiksi.Ystäväni mieltymys mustaan ja valkoiseen oli ensimmäinen inspiraatio; seuraava oli se kun muistin juuri löytäneeni eräästä ilmaislaarista pienen kaistaleen vanhaa mustavalkokukallista kangasta - ja tämmöinen korusetti sitten syntyi :)


sormus ja korvikset